Siirry sisältöön
Long Shot - Mahdoton Yhtälö

Seuraavat näytökset

Kauppias

KINO 123 Oyinfo@kino123.fi0440 321 321Y-tunnus:2421299-9Kauppiaan ehdot

Charlotte Field (Charlize Theron) on yksi maailman vaikutusvaltaisimmista naisista. Älykäs, hienostunut ja menestynyt Charlotte on voimanpesä ja dipolomaatti, jolla on lahjoja… no, oikeastaan lähes kaikkeen. Fred Flarsky (Seth Rogen) on lahjakas journalisti, mutta myös itsetuhoisilla piirteillä siunattu oman tiensä kulkija. Näillä kahdella ei ole mitään yhteistä, lukuun ottamatta sitä, että Charlotte oli aikoinaan Fredin lastenvahti ja myös tämän ensi-ihastus. Kun Fred yllättäen tapaa Charlotten, hän hurmaa tämän itseään väheksyvällä huumorillaan ja nuoruusmuistoillaan. Kun Charlotte valmistautuu presidenttikampanjaansa, hän keksii palkata Fredin puheenkirjoittajaksi – mistä luotetut neuvonantajat ovat syystäkin kauhuissaan.

Fred lähtee mukaan Charlotten valiotiimiin ja tämän hohdokkaaseen elämäntyyliin täysin valmistautumattomana. Tästä huolimatta kipinät sinkoilevat epätavallisen työparin välillä ja heidän keskinäinen kemiansa johtaa romanssiin. Maailman ympäri kiertäessään he kuitenkin ajautuvat kummallisen ja vaarallisen tapahtumaketjun pyörteisiin.